Olen siis Stadium nimisessä urheilu ja vapaa-ajan myymälässä topissa. Stadium on Ruotsin suurin urheilukauppa ketju ja sillä on yhteensä 140 myymälää Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa.
Stadiumilla on myös omat erikoismyymälät Stadium Ski ja Stadium Outlet joita ei ole suomessa vielä. Stadiumin missio on inspiroida ihmisiä liikkumaan eli saada ihmiset liikkeelle sieltä sohvan pohjalta. Stadiumilla on myymälöitä pääkaupunkiseudulla 9. Espoossa 3, Helsingissä 3 ja Vantaalla 3. Suomessa Stadium myymälöitä on 22. Ison Omenan Stadiumin henkilökuntaan kuuluu 15 työntekijää. Stadiumin perusti ruotsalaiset Ulf Eklof ja Bo Eklöf. Ensimmäinen Stadium myymälä aukesi Tukholmasssa Sergelgatanilla 23.3.1987.
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
torstai 11. joulukuuta 2014
Viikon bloggaustehtävä 11.12.14
moikka moi kaikille. Tässä blogissa kerron teille mun toppipaikan myyntitapahtuma tapahtuu.
Ensiksi menen tervehtimään asiakasta reippaasti ja sitten kysyn "voinko auttaa jotenkin?"
Asiakas kertoo, että tarvitsisi uudet kengät talveksi. Vien hänet kenkäosastolle ja kysyn " minkälaista kenkää olitte ajatelleet ja mitä kokoa?" Sen jälkeen vien asiakkaalle kengät ja sitten hän kertoo ostavansa ne. Sitten yritän lisämyydä hänelle kenkien puhdistusainetta. Lopuksi menemme kassalle ja kysyn häneltä , että onko hän kanta-asiakas, jos hän ei ole suosittelen häntä liittymään samantien. Sitten kysyn maksaako hän käteisellä vai kortilla ja maksun jälkeen ojennan hänelle kuitin ja vaihtorahat tai vain kuitin jos hän maksoi kortilla. Viimeiseksi toivotan hänelle hyvät päivänjatkot ja asiakas poistuu myymälästä.
Ensiksi menen tervehtimään asiakasta reippaasti ja sitten kysyn "voinko auttaa jotenkin?"
Asiakas kertoo, että tarvitsisi uudet kengät talveksi. Vien hänet kenkäosastolle ja kysyn " minkälaista kenkää olitte ajatelleet ja mitä kokoa?" Sen jälkeen vien asiakkaalle kengät ja sitten hän kertoo ostavansa ne. Sitten yritän lisämyydä hänelle kenkien puhdistusainetta. Lopuksi menemme kassalle ja kysyn häneltä , että onko hän kanta-asiakas, jos hän ei ole suosittelen häntä liittymään samantien. Sitten kysyn maksaako hän käteisellä vai kortilla ja maksun jälkeen ojennan hänelle kuitin ja vaihtorahat tai vain kuitin jos hän maksoi kortilla. Viimeiseksi toivotan hänelle hyvät päivänjatkot ja asiakas poistuu myymälästä.
maanantai 29. syyskuuta 2014
Back office tehtävät 29.09.2014
Back-Office tehtävät
1.
pankkialalla back-office tehtäviin kuuluu
maksuliikenteen seuranta ja prosessointi sekä erilaiset liiketoiminta
tukipalvelutehtävät kuten esimerkiksi: talouden ja hallinnon palvelut.
Kaupan alalla back-office- tehtäviin kuuluu
Yhteistyö ulkoisten ja sisäisten tahojen kanssa, Luottohakemuksiin liittyvät
tausta- ja selvitystyöt ja Asiakaspalvelu puhelimitse ja kirjeitse.
Kiinteistövälityksessä back-office tehtäviin kuuluu konsultointi (tähän kohtaan
ei löytynyt mitään tietoa)
Back-office toimihenkilö on henkilö, joka
hoitaa yrityksen hallinnolliset tehtävät, tapahtumien selvittelyn,
maksuliikenteen sekä kirjanpidon.
Back office assistentti on henkilö, joka
hoitaa arkistointia, sen hoitoa ylläpitämistä ja kehittelyä. tehtäviin kuuluu
myös asiamiesten
ja käsittelijöiden avustaminen.
sihteeri on toimistotyön
ammattilainen, joka työskentelee toimistopalvelu-, tietohallinto- ja
viestintätyössä erilaisissa organisaatioissa muun muassa yrityksissä,
järjestöissä ja virastoissa. Ammattinimike voi olla myös assistentti.
Toimistovirkailijan Keskeisiin
hoidettaviin tehtäviin kuuluvat arkistonhoito, asiakaspalvelu, puhelinvaihde,
postiliikenne, esityslista- ja pöytäkirjavalmistelun avustavat tehtävät sekä
muut toimistotehtävät.
Myyntiassistentti. Myyntiassistentin
tehtävät vaihtelevat riippuen työnantajayrityksestä. Tehtäviin kuuluu mm.
tilausten käsittelyä, laskutukseen liittyviä töitä, asiakasrekisterin
päivitystä, reklamaatioiden hoitamista ja asiakaspalvelua sekä muita myynnin
tukeen liittyviä tehtäviä. Tehtäviin voi kuulua myös myynti- ja
esitysmateriaalin tuottamista ja tapahtuma- ja kokousjärjestelyjä.
3. Neuvonta back-officessa tarkoittaa sitä että sinua neuvotaan tekemään asiat sillä tavalla millä firmassa ne on totuttu tekemään. Ohjeistuksessa sinulle kerrotaan mitä kaikkea sinun työtehtäviin kuuluu. Opastuksessa sinulle miten kaikki laitteet toimivat ja mistä löytyy kaikki toimistotarvikkeet.
4 Olemme tehneet innossa
monenlaisia back-offise. Olemme auttaneet yrittäjiä saaman uusia yhteys
henkilöitä ja auttaneet heitä etsimään eri yrityksiä ja niiden henkilö kunnan
yhteyksiä. Olemme suunnitelleet erilaisia tapahtumia ja niiden aikatauluja.
Olemme myös arvostelleet eri netti sivuja ja yrittäjien liike ideoita. 5. Sain
paljon isomman kuvan mitä tarkoitetaan back-office tehtävillä. Nyt tiedän mitä
erilaisia back-office tehtäviä on eri toimialoilla.
Tekijät: Valtteri, William,
Roope ja Otto
maanantai 22. syyskuuta 2014
Seniori365
Tänään teimme popplet sovellukseen muistiinpanoja seniori365 sivustosta ja kerroimme siinä seniori365 sivuston palveluista. Seniori365 palvelun tarkoitus on auttaa senioreita (65+ ikä) erilaisissa arjen askareissa ja tarjota heille palveluja mitä he eivät osaa/kykene itse tekemään.
tiistai 9. syyskuuta 2014
Puhelin keskustelu harjoitus
(A) Hei wili skarp companysta terve, saisinko puhua myymäläpäällikönkanssa?,
(M) Myymälä päälikkö Peter kärkkäinen puhelimessa, miten voin auttaa?
(A) haluaisin ostaa teiltä tuolin mutta nettisivunne sanoo että ne on loppu, niin onko teillä niitä myymälässänne?
(M) minkälaista tuolia olisitte ostamassa?
(A) Se oli alrik tuoli ja se maksaa 25€
(M) juu meillä on niitä täällä varastossa vielä pari jäljellä. Haluaisitteko varata tuolin?
(A) Juu kyllä kiitos. Tulen tänään illalla hakemaan sen ja saisiko siihen paremman
tarjouksen?
(M) valitettavasti en voi antaa parempaa tarjousta, koska ostat vain yhden tuolin. Millä nimellä varaan sen tuolin?
(A) varaa se nimellä wili skarp companysta
(M) asia selvä, kuulemiin.
(A) kiitos paljon avustasi, heippa.
(A) hi my name is william im calling from the skarp company. Could i speak with your sales manager please?
(M) sales manager peter karkkainen on the phone . How can I help you?
(A) I like to buy one Alaric chair but your website says that those are sold out.
So do you have them in the store?
(M) what kind of chair are you looking for?
(A) it was the alrik chair and it costs 25€
(M) yes we have a couple more lef of them in storage. Would you like to book the chair?
(A) yes please. I will come tonight to get it and I'm wondering if I could get a better offer from that chair.
(M) unfortunately we cannot give you a better offer , because you are buying only one chair. With what name can I book the chair?
(A) book it with the name wili skarp from skarp company
(M) okay. Bye bye
(A) thank you very much for your help . Bye
(A) Hej jag heter William jag ringer från skarp company. Kan jag prata med er försäljnings chef?
(M) försäljnings chef peter kärkkäinen I telefon. Hur kan jag hjälpa dig?
(A) jag vill köpa en Alaric stol men på era nätsidor ser det ut att Dom är slut.
Så har du dom I butiken?
(M) ja vi har dem I lager. Vill Du boka en stol?
(A) ja ja tack. Jag kommer I kväll för att plocka upp den. Kundera jag få en bättre offert?
(M) tyvärr kan jag inte ge ett bättre erbjudande, eftersom du köper endast en stol. På Vilket namn ska jag boka stolen.
(A) boka det på namnet wili skarp från skarp company
(M) okej. Hejsan
(A) tack så mycket för din hjälp. Hejdå
tiistai 2. syyskuuta 2014
02.09.2014
Tänään tehtävänämme oli etsiä tietoa back Officesta ja siitä mitä se tarkoittaa. Etsimme tietoa internetistä eri sivustoilta ja kirjoitimme kaiken popplet nimiseen sovellukseen ylös.
Näyteikkunat
Olimme Kristianin, oton ja williamin kanssa Espoon keskuksessa tarkastelemassa erilaisia näyteikkunoita ja ottamassa niistä kuvia. Meidän piti etsiä avoin, puoli avoin ja suljettu näyteikkuna.
Ensin etsimme avointa näyteikkunaa ja löysimmekin VR:än lipunmyyntipisteen. Se oli avoin ja selkeä näyteikkuna josta näki sisälle joka ilmansuunnasta.
http://www.thinglink.com/scene/560774919093223426
Sitten lähdimme etsimään puoliavointa näyteikkunaa ja löysimmekin apteekin näyteikkunan mikä oli puoliavoin ja siinä oli paljon houkuttelevia tuote tarjouksia, jotka houkuttelivat väreillään astumaan sisään ja tutustumaan lähempää tuotteisiin.
http://www.thinglink.com/scene/560777342419468289
Sitten etsimme suljetun näyteikkunan mikä löytyi entressen H/M liikkeestä. Se oli selkeä ja sen valopylvään sekä tarjoukset houkuttelivat käymään sisään. Viimeisenä tehtävänä meidän piti astua johonkin liikkeeseen sisään ja tarkastella erilaisia elementtejä ja likkeen tuoksua ja yleisilmettä.
Menimme siihen samaan H/M liikkeeseen ja huomasimme, että siellä oli helppo liikkua, tuotteet olivat selkeästi omilla paikoillaan, siellä tuoksui uusi kangas mikä oli miellyttävää ja siellä oli erilaisia tarjouksia ympäri liikettä.
http://www.thinglink.com/scene/560778155741151234
maanantai 25. elokuuta 2014
InnoOmnia
Mitä työtehtäviä olen tehnyt innoOmniassa viime lukuvuonna ?
Teimme paljon yhteistyötä eri yrittäjien kanssa ja autoimme heitä erilaisissa työtehtävissä koko lukuvuoden ajan.
Mitä opin innoOmniassa viime lukuvuonna ?
opin viimevuonna markkinoinnista paljon uutta ja opin myös pelaamaan cesim hotellipeliä.
Mitä toivot tältä vuodelta ?
Toivon, että oppisin edelleen uusia innostavia asioita työelämästä ja sen saloista.
Haluaisin saada myös mukavan ja innostavan toppi paikan.
torstai 24. huhtikuuta 2014
Väriä elämään
Hei lukijat. Kerron teille nyt väreistä ja niiden merkityksestä markinnoinnin ihmeellisessä maailmassa. Kameroiden maailma oli ennen täysin musta, mutta nykyään mustan valta on alkanut murtua ja tiennäyttäjänä ovat olleet huokeammat pokkarikamerat, joita on saanut jo pidemmän aikaa monissa herkullisissa väreissä. Auto alalla muistamme Henry Fordin kuolemattoman näkemyksen, että auto voi olla minkä värinen tahansa, kunhan se on musta. Nykyään auton väri on autokaupassa tärkeä tekijä sillä asiakkaat haluavat itselleensä oman näköisen auton.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)